Linna taivaalla

Lupasin pikku t:lle vapuksi "tikkuilmapallon, ei naruilmapalloa, ymmärrätkö". Naruilmapallot ovat kalliita ja hermostuttavia. Ne ovat melkein liian ihania ja siksi niin huolestuttavia. Jos naru ei ole täysin hallinnassa koko ajan, pallo purjehtii tiehensä. Tikkuilmapallo ei tuota pettymystä, se on sellainen kuin on, ja vaikka se vähän tyhjenisikin, sen pieni ja herttainen olemus ei muutu niin dramaattisesti kuin komean naruilmapallon. Mukana kuljettaminen tuntikausia vapputorilla on vähemmän uuvuttavaa. 

Tietenkin pieni Inana minussa katseli salaa jättimäistä narun päässä keikkuvaa prinsessapilvilinnaa (tai yksisarvista, en osannut valita kumpi on ihanampi, onko pakko valita?). Olikohan minulla koskaan oikein kunnon kallista folioilmapalloa lapsena? Myytiinkö niitä edes? Prinsessapilvilinna! Tai yksisarvinen!

Naruilmapallo on iso ja kaunis ja kiiltävä ja korkealla, ja se on joka hetki valmis käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja karkaamaan pois. Pallon haltijan on tarkkailtava sitä, tsempattava ja jaksettava, koska muuten pallo tekee valintansa. 

Naruilmapallossa, hyvät seurakuntalaiset, tiivistyy menettämisen pelko. Tästä pelosta tulee taakka (sikäli kuin ilmapallojen jatkuvasti ylöspäin kiskova voima voi olla taakka, tai siis, no niin), joka syö ilon, kuolettaa rentouden ja lopulta tekee omistamisesta mustasukkaista vahtimista. Mitä muuta muistaa vapputorilta kuin hikiset kädet puristamassa narulenkkiä?

----

Karkasin pukuhuoneesta juuri ennen nyrkkeilytuntia ja livahdin kirjastoon. Siellä käteen osui Minttu Hapulin "Selibaattipäiväkirjat", teos, joka opettaa karmaisevia asioita (hetero-mono-)parisuhteista, esimerkiksi työelämässäkin käytetyn käsitteen tolvanatiheydestä. Työpaikoilla ihminen ylenee aina kykyjensä mukaan seuraavaan asemaan, kunnes saavuttaa paikan, johon ei olekaan oikein pätevä. Yrityksissä on näitä epäpäteviä tolvanoita mustanaan, koska alentaa ei vastaylennettyä työntekijää sitten voikaan: "Pätemättömyyden tasolle eli tolvanuuteen pyrkiminen on luonnonlaki." 

Hapuli tuo käsitteen ihmissuhteisiin (jolloin kieltämättä markkina-arvoteoriat alkavat tulla mieleen -- humanistina haluaisin ajatella, ettei ihmisiä voi muitta mutkitta sijoittaa millekään absoluuttiselle kelpaavuusasteikolle), jolloin tolvanaksi pyrkii esimerkkitapauksen Keijo, joka laihtui, alkoi saada huomiota naisilta ja päätti vaihtaa vaimon parempaan. Pääsiköhän Keijo parisuhteeseen, jossa on paras olla lihomatta takaisin tai ei enää yllä puolison edellyttämälle tasolle? Saiko hän naruilmapallon, jonka omistaminen vaatii yhä rasittavammaksi käyvää skarppaamista?

 ...oho, nyt alkaa näyttää siltä kuin puhuisin ihmisistä saavuttamattomina ilmapalloina ja suorastaan kehottaisin tyytymään siihen tikkuversioon. Olen kirjoittanut itseni nurkkaan, shit! Hei, lattiassa on luukku