Elixia II

Riikka Pulkkinen, Juha Itkonen, eikö sen Hesarissakin joku just sanonut -- juokseminen ja kirjoittaminen kuuluvat yhteen. Ylipäänsä liikkuminen ja sanat. Ei ihme että jumpassa alkaa aina ääni puhua pään sisällä. En ole lenkkeilijäihmisiä. Minusta lämmin ja valoisa ryhmäliikuntasali peileineen on kodikkaampi, Ventoline Diskukseltakin voi välttyä. Mutta se tauoton hölötys mielessä heti kun pyöräytetään hartiat ympäri ja imaistaan syvillä vatsalihaksilla kannatus keskivartaloon. Onpas naapurilla törkeän väriset lenkkarit, pakko saada samanlaiset, miten noi jaksaa tuon kokoisilla painoilla, onkohan ohjaajalla lapsia ja mitä se on tehnyt saadakseen korsettilihakset takaisin tuohon kuosiin sen jälkeen? Pitäisikö kestovärjätä taas kulmakarvat? Jos mä saan huomenna ne lasit, rupeanko käyttämään niitä jumpassakin? Näytänköhän coolilta ja älykkäältä vai rumemmalta? Näenkö sitten mihin bussiin menen? Mitä mini-T:lle kuuluu lapsiparkissa?

Oho -- tulipa aika balettivaikutteisesti tehtyä tasapainoliike. Nousisikohan jalka ylemmäs jos kokeilisin? Mitä jos kävisin vielä baletissa? Montako ehjää niveltä olisi jäljellä? Tykkääköhän kukaan minusta oikeasti vai eikö ne vain uskalla sanoa suoraan? Meniköhän ne taskuvaippojen fleecet tukkoon sappisaippuasta kun rupesivat falskaamaan? Mistä ne töissä nykyään juttelee kun en ole kuulemassa? Pitäisikö ostaa uusi urheilukassi? Mitä jos olisin yh-äiti? Joko sormukset mahtuisivat takaisin?

Näytänkö paremmalta 57- vai 64-kiloisena? Pitäiskö perustaa kuukausittain kokoontuva salonki, jossa keskusteltaisiin sivistyneistä aiheista ja joku alustaisi? Milloin olen viimeksi kirjoittanut päiväkirjaa? Semi-hyvännäköinen ohjaaja sanoo minulle jotain ilmeisen kehuvaa, mutta musiikki on liian kovalla että kuulisin! Enkä varmasti aio kysyä, että sanoisitko uudelleen, ja pyörähdäpäs muuten vähän! Pakko varata kampaaja ja matkakorttikin tyhjenee just.

Joku hieno kielikuva joka unohtuu heti kun tunti päättyy. Ja sitten voitte hitaasti alkaa availla silmiä ja nousta kyljen kautta istumaan.