Koska henkilökohtainen on poliittista

Tämä uutinen viehättää minua tänään. Helsingin kaupunginvaltuutettu on tehnyt valtuustoaloitteen, jossa vaaditaan kaupunkia tutkimaan lumenpoiston sukupuolivaikutuksia. Hän käytti esimerkkinä Ruotsia, jonka eräässä kunnassa oli huomattu, että lumi tavallisesti aurataan ensin isoilta autoteiltä ja miesvaltaisten työpaikkojen läheltä ja vasta viimeiseksi kevyen liikenteen väyliltä ja julkisen liikenteen pysäkeiltä, jolloin suositaan autoilevia miehiä ja sorsitaan tyypillisemmin julkisilla ja kävellen kulkevia naisia, lapsia ja vanhuksia.

Asia korjattiin, liukastumisonnettomuudet ja niistä aiheutuvat kulut vähenivät ja ilman autoa kulkeminen helpottui aurauskustannusten kasvamatta. Helsingin Uutisten mukaan valtuutettu Gunvor Brettschneider uskoo, että Helsingissäkin parannettu lumenpoisto helpottaisi autottomien lapsiperheiden elämää (huomautan, että kaikkien muidenkin autottomien tai edes joskus jonnekin kävelevien). Sukupuolivaikutusten arvioinnin eli suvauksen kustannukset olisivat uutisen mukaan noin 4000 euroa.

Tietenkin se oli linkitetty Fäsbään "huh huh" -kommentein. Ja tietenkin esimerkki on Ruotsista. Haluan Ruotsiin, jossa tällaiset asiat ovat yhteisiä, vakavasti otettavia keskustelunaiheita eivätkä arkojen tyttöjen hiljaisia piipityksiä, jotka voi nauraa hiljaisiksi. Kokonainen kunta uskaltaa tehdä tällaisen päätöksen ja vielä perustella sen julkisesti asioiden oikeilla nimillä: kyse on tasa-arvosta, reiluudesta, sukupuolten erilaisista tyypillisistä käyttäytymistavoista ja niiden seurausten tasaamisesta.

Mikä on poliittisempaa kuin henkilökohtainen? Meidän, naisten, äitien, julkisilla liikkujien on tapana neuvoa toisiamme, että vaunut kannattaa vaihtaa viimeistään talven lähestyessä kantoliinaan tai -reppuun ja kahlata sitten lumessa lapsi selässä vähän helpommin (niin kauan kuin ei liukastu). Meidän on tapana uskoa, että neljä senttiä lunta siinä missä viisitoista senttiä loskaakin on aina tärkeämpää aurata ensin isoilta autoteiltä, koska autot! ovat! tärkeitä! ja vaarallisia! ja niillä on kiire! Autolla kulkijan on aina päästävä suorinta reittiä ja nopeasti ilman kiertoteitä tai tuskaa. 

Kesällä pyöräilijät keskenään valittavat katkeilevista ja katoilevista pyöräteistä ja -kaistoista -- ja suostuvat silti ajamaan autojen tai taluttamaan kävelijöiden seassa niissä kohdissa joissa yhtäkkiä on tietilaa vain autoille. Aivan samoin kävelijät talvella harmittelevat märkiä kenkiään ja yrittävät keksiä, miten taikoisivat lastenrattaansa lumivallin yli -- eivätkä vaadi tasa-arvoisempaa lumenaurauskäytäntöä. Niin kauan kuin kukaan ei selvästi pyydä parempaa kohtelua, sitä ei tulla myöskään tarjoamaan. Auraamisen käytännöt ja niistä aiheutuvat kiusat ovat joka talvi samat, koska kukaan ei ole uskaltanut vaatia muutosta ja perustella sitä tasa-arvolla.

Ei kukaan tajua omia etuoikeuksiaan. Eivät miehet huomaa, kun naiset väistävät heitä kadulla ja politiikassa, he vain kävelevät suoraan ja vilpittömästi ja keskittyvät omiin ajatuksiinsa. Eivät autoilijat näe bussipysäkkejä. En minä joudu aamuisin ajattelemaan auton lämmitystä ja ikkunoiden raaputtamista ja parkkimaksuja. Se on minun etuoikeuteni julkisilla liikkujana.

Tämä asia ansaitsee julkisuutta. Annan sitä.