Tämä teksti ei otsikosta huolimatta käsittele perhe-elämäni auvoa (ja varmasti et viittaa otsikkoon! t. lukion äikänope), jos ei nyt oteta lukuun sitä, että perhe-elämäni lähti ulkoilemaan, tulee kotiin vasta puistoruokailun jälkeen ja laittaa toisensa sen jälkeen suoraan päiväunille. Tämä teksti käsittelee kirjoittamista ja gradua, koska nyt sain siinä putken päälle.
Lapsettoman viikonloppuristeilyn jälkeen vääntäydyin vastahakoisesti uuden hienon dyykatun pöytäni ääreen ja avasin gradukoneen, minttusuklaa-Frezzan ja sulut aivoistani. Nyt g-kone on tehokkaan puolitoistatuntisen työtuokion jälkeen kiinni, Frezza-pullo tyhjä ja aivot yhä auki, joten täytyy käyttää hetkeä hyväksi. Aion nimittäin antaa hyviä neuvoja asiakirjoittamisen kanssa painiskeleville! Nyt lähtee!!!11!
Isoa kirjoitustyötä, esimerkiksi nyt vaikka jonkinlaista lopputyötä, ei kannata ajatella kokonaisena möhkäleenä. Se on hyvä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa jakaa osiin ja aloittaa helpoimmasta päästä. Itse luon nykyään aika rutiininomaisesti useita otsikoita ja alaotsikoita jo ennen tekstin aloittamistakaan. Hyvin pitkää (esimerkiksi yli 30 sivua) tekstiä suunniteltaessa kannattaa jopa luoda erilliset tiedostot, joihin tuottaa yhden luvun kuhunkin, esimerkiksi "Johdanto" ja "Analyysiluku". Nekin on syytä jakaa heti edes alustavasti alalukuihin. Kannattaa tehdä kaikki otsikot mahdollisimman aikaisin, niin jäljelle jääkin vain useita muutaman sivun tekstejä. Ja sellaisenhan nyt tekaisee jo paljon helpommin!
Tässä vaiheessa on hyvällä tuurilla syntynyt jo useita sivuja tiedostoja: pelkät muotoseikat on kiva hoitaa aluksi, koska tuntee tehneensä edes jotakin. Se ei myöskään vaadi suurta luovuutta: täytyy vain valita fonttikoko, riviväli ja marginaalit ja muut sellaiset. (Tekstien muotoilusta kannattaa muuten tehdä itselleen jonkinlainen muistilista, jonka mukaan on helppo luoda uusia ja yhdistellä vanhoja tiedostoja. Minulla se on "To do -listassa", jossa on kaikkea muutakin mielen päällä olevaa ja työvaiheiden mukaan muuttuvaa.) Kun sitten sijoittelee mielessään hahmottelemansa otsikot sopivin välein ja mahdollisesti tiristää ulos pari sanaa tai lausetta luonnehtimaan otsikoiden alle joskus myöhemmin tulevaa tekstiä, on jo pitkällä! Vähän niin kuin kokoaisi kirjahyllyjä. Vääntämisen, rakentamisen ja sijoittelun jälkeen huone näyttää jo paljon paremmalta kuin typötyhjänä. Vain sisältö puuttuu enää.
Kun on aloittanut kirjoittamisvaiheen, taustatyö on luultavasti jo enemmän tai vähemmän hyvässä kunnossa. Aineistosta ja lähdekirjallisuudesta on muistiinpanot jossakin ja sen sellaista. Tällöin on aika luottaa itseensä. Tietoa on omassa päässä luultavasti enemmän kuin itsekritiikissään tajuaakaan. Siitä selviää vaikka keskustelemalla aiheesta erittäin kiinnostuneen ihmisen kanssa. Ihminen tunnetusti oppii parhaiten opettamalla asiaansa jollekulle toiselle (!). Ajatusten sanallistaminen auttaa, ja joskus sitä suorastaan hämmästyy tajutessaan, miten laajat tiedot omasta päästään voikaan löytää, jos vain joku, esimerkiksi nyt graduohjaaja, muu opettaja tai vertaisryhmäläinen, kuuntelee innokkaana ja vaikuttaa todella tarvitsevan tietoa. Jos lähipiiriin ei kuulu ketään, jota kiinnostaisi, sellaisen voi kuvitella. Aina voi hiukan blogata tai kirjoittaa oppimispäiväkirjaa (kuinka vihasinkaan sitä lapsena -- miksei kukaan kertonut, että siitä on apua?).
Yritän sanoa, ettei ole mikään Hyvän kirjoittajan ja Asiallisen työihmisen merkki, että yrittää aloittaa vaikeimmasta ja ahdistuu. Aika monessa asiassa on lupa tehdä ensin se, joka tuntuu helpolta, kivalta tai edes siedettävän mahdolliselta. Kun on tehnyt alta pois kaikki melkein merkityksettömät, simppelit pikkujutut, saattaa huomata tekstin kasvaneen 30 sivuun. Sitten kun yrittää muistaa, että mikä tässä nyt niin kamalaa oli, ei enää saakaan ajatuksesta kiinni. Kyllä se siitä! Luultavasti ainakaan opiskelijalta ei vaadita mitään täysin hyödytöntä tai suorastaan vaarallista (no työelämässä se muuttuu), vaan kaikki työ palvelee jotenkin omaa oppimista. Yliopistokaan ei oikeasti tahdo pahaa opiskelijoilleen, vaan gradunteollakin on, öö, joku merkitys. Tota.
Palatakseni otsikkoon: Sitten kun on sanonut omasta mielestään jotain tosi sykähdyttävän päräyttävää ja vain ihan lievästi epätieteellistä, sitä hehkutetaan ja hekumoid se on syytä lukea läpi vielä useita kertoja erittäin kriittisin silmin ja lopuksi varmuuden vuoksi poistaa. Luultavasti sitä vain häpeäisi isona. Tylsän asiallista ja hyvän tieteellisen tavan mukaisesti etenevää asiatekstiä sen sijaan ei häpeä koskaan!!!111!
Loppukaneetiksi vielä yksimielisesti äänestetty virallinen graduntekolaulu. Huomatkaa erityisesti kohdassa 2:33 deus ex machina -tyyliin ilmestyvä graduohjaaja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti