Olen alkanut taas ulkoilla säännöllisesti. Meille entuudestaan äiti-vauvakerhosta puolentoista vuoden takaa tuttu perhe muutti viereiseen rappuun viime kuussa, ja nyt olemme olleet melkein kaikki vapaat iltamme ulkona, naapurin äiti ja lapsi, minä ja pikku t.
Talvella ulkoilu oli pakkopullaa, josta livistin aina kun voin. Mutta yhtäkkiä olen tilanteessa, jossa iltaisin katson kelloa, alan pukea pikku t:lle sillä hetkellä sopivaa haalaria (juuri nyt kuuminta muotia on pinkki haalari, keltaiset kurahousut, siniset saappaat, sininen myssy ja punaiset lapaset) ja saan samalla tekstarin naapurista. Ulos leikkimään! Eilen ja tänään M:llä, viereisellä äidillä, on ollut saippuakuplapullo mukana. Sillä hän saa lapset joskus sisällekin, kuin Hamelnin pillipiipari. Pikku t osasi jo mennä pyytämään häneltä tänään: Lilää pallo!
Toissapäivänä satoi, ja lapset, pikku t ja pari kuukautta nuorempi V riehuivat lätäköissä ja savipelloissa kuin... villiintyneet kaivurit? Pesukone pyöri sen jälkeen molemmissa talouksissa, ja yöuni oli syvää. Tänään aurinko on paistanut koko päivän, ja koska meille ei riittänyt tuntikausien kävely Korkeasaaressa (pikku t varsinkin oli melkein koko ajan vahvalla isällään kantorepussa selässä, ja vain välillä käveli valjaissa), menimme taas puoleksitoista tunniksi pihalle. Käsittääkseni iso T:kään ei ole pahoillaan poistumisestamme.
Näyttäisi siltä, että minä paitsi onnistun välttämään neliömetrin kokoisen suklaarasiani houkutuksen ainakin sinä aikana kun olen ulkona, myös saan M:ltä kaikenlaisia muita ravitsemusvinkkejä. Note to self: googlaa lentoemäntädieetti ja ala sille yhdessä M:n kanssa. (Jännä huomata joskus olevansa, ja olleensa huomaamattaan koko ajan, eri mieltä vallitsevan totuuden kanssa. Mitä vikaa "ihmedieeteissä" muka on, jos ne toteuttaa järjen kanssa ja niillä saa itsensä innostettua tarkkailemaan terveyttään? Minulle kelpaa.)
