Lähiaikoina haluan (en sano "pitäisi", siitä sanasta pit- haluan päästä eroon) kirjoittaa ainakin ylikiltteydestä ja siitä, miksi koko käsite nyppii minua, ja itsekkäistä motiiveista eettisissä kysymyksissä. On jo taustakirjallisuudet ja kaikki.
Mutta en nyt kerkee. Sen sijaan jaan kanssanne analogian, jonka kehittelin kauppareissulla (samalla, jonka aikana pikku t oli oppinut mystisesti sanomaan "hei hei Lady Gaga"). Mistä mahtaa olla kyse:
T:llä ja minulla on kummallakin omat ja lisäksi muutamia yhteisiä. Yhteisten kanssa tehdään arkisia asioita, usein kaikki yhdessä. Omia saa käyttää järjellä, ja niistäkin keskustellaan hartaasti. Salaisuuksia ei ole tarkoitus olla. Pientä avauduntaa on aina joskus ilmassa.
Toisen omia saa lainata ja joskus omia kokonaan itselleenkin, kunhan pyytää luvan.
Joskus kuulee hämmästelyä, että omia ylipäänsä on vielä tässä iässä. "Ei meillä ollut ja hyvin on pärjätty." Ilmeisesti opiskeluaikojen jälkeen toisen määrä kasvaa ja toisen vähenee radikaalisti.
On kausia, jolloin on pieni on kaunista ja vähällä saa laatua. Ja sitten on kausia, jolloin määrästä ei ole puutetta, mutta silti mikään ei oikein tunnu riittävän, ja tuntuu että kaikilla muilla on parempaa.
On kausia, jolloin juuri mitään ei ole, tai jos olisi, ei jaksaisi käyttää. Joskus määrä kasvaa tai vähenee äkillisesti, mutta yllättävän pian siihen tottuu ja vain unohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti