lauantai 2. heinäkuuta 2011

Ruokapostaus

Blogini ei ole kuollut, älkää luulkokaan. Se on vain vakiintunut kerran kuussa päivittyväksi.

Minulta kysyttiin eilen puhelimessa, onko ruokavalioni sellainen, että se vaikuttaa illanistujaisten järjestämiseen jotenkin, ts. olenko esimerkiksi kasvissyöjä (mitä minulta säännöllisesti tiedustellaan). Vastasin, että syön kaikkea, mitä tarjotaan. 

Olen varsin ylpeä itsestäni siinä suhteessa: lapsena ja teininäkin olin varsin nirso ja huonosti syövä, mutta talouskoulun köksäntunneilla aloin tiedostaa maailmassa olevan paljon monenlaisia ruokia. Minun ei ole mikään pakko itse kokkailla sellaista ruokaa, jota vanhempani ovat aina tehneet, ja opettelemalla ja sinnikkäällä toistolla pääsee pitkälle syömisenkin suhteen. Kun muutin kotoa, olin vapaa kuluttamaan juuri niin kuin haluan, ja etenkin ruoan kohdalla muutos todella tuntui.

Nykyään kiinnitän erittäin paljon huomiota kulutukseni ja etenkin syömäni ruoan ekologisuuteen, eettisyyteen ja terveellisyyteen, ja olen onnekseni elänyt koko opiskeluaikani sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, ettei ole ollut pakko ostaa järjestelmällisesti halvinta. En juuri koskaan osta ruokaa tiedostamatta motiivejani (ts. mainonnan ja tuotteiden asettelun uhrina), vaan minulla on aina jokin syy hankkia ja syödä jotakin tiettyä ruokaa: kyseinen tuote on paras valinta ympäristön ja tuottajien kannalta (tuotanto, valmistus, kuljetus, pakkaus), se on terveellistä (vähän lisäaineita, vähän prosessoitua, paljon ravinteita) taikka se on erityisen hyvää tai helppoa tai joskus jopa halvinta (jälkimmäiset syyt kumoavat joskus edelliset, mutta tiedostan aina, kun näin käy). 

Toki ostan usein samoja tuotteita, mutta olen valmis päivittämään tietoni ja muuttamaan tapojani, jos saan lisää informaatiota vaikka erimaalaisten vihannesten ekologisuudesta. Kotimaisten luomutomaattien kulutus loppui siihen paikkaan, kun annoin kertoa itselleni niiden olevan huikean epäekologisia kasvukauden ulkopuolella. (Olisihan se pitänyt tajuta.) Yleensä jaksan olla uuttera syömisteni kanssa, ja olen siitä ylpeä.

Ylpeyttä tunnen myös kehittyneestä ruokamaustani. Kasvisruoat ovat vallanneet alaa ruokavaliossani muutamassa vuodessa, ja T on ollut asiassa suurena apuna, koska sai hänkin hieman epämääräiseksi jääneestä syystä kasviskokkailuherätyksen viime vuonna. Muutenkin olen järjestelmällisesti opetellut valmistamaan ja syömään uusia ruoka-aineita, ja vaikka kaikesta en edelleenkään pidä (märkien ruokien kuuluu olla myös lämpimiä: en käsitä dippikastikkeiden ja gazpachon ideaa!), osaan silti syödä monenlaista tekemättä asiasta itsellenikään ongelmaa. Kaukana ovat ne ajat, jolloin pelkkä lihakastike ja perunat olivat ainoa normaali ruoka, jota saattoi kuvitella syövänsä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin kylään meneminen oli stressaavaa ruoan takia. (Entä jos en tykkääkään?) 

Pidän monenlaisten ruokien syömistä aikuisuutena. En siksi anna varoituksia etukäteen epäilemättä jo muutenkin kuormitetulle emäntäväelle, kun menen kylään. (Paitsi ehkä oliiveista ja valkosipulista. Mutta selviän kyllä niistäkin, jos on pakko.) Tästä syystä (ja myöskin siksi, että tykkään muutamista liharuoista ihan kohtuuttomasti) en usko rupeavani kasvissyöjäksi ainakaan muutamaan vuoteen. Tahdon säästää itseäni ja muita vaivalta ja rajoituksilta, joita saa kyllä muutenkin elämäänsä ja syömiseensä riittävästi. Kuitenkin kasvissyöjäystävistäni (tarkoitan: ystävien kasvissyönnistä) on ollut enemmän hyötyä kuin vaivaa, koska olen oppinut vaivattomasti laittamaan vegaanista ruokaa, jonka syöminen on kaikille hyväksi. Vaikka paikalla olisi ainoastaan sekasyöjiä, saatamme illanistujaisiin leipoa silti paljolti vegaanisesti jo ilmastosyistäkin.


Toki kulutustottumukset muuttuvat helposti, kun perhe kasvaa. Täytyy selvitä nopeammin ja vähemmällä rahalla ja noudattaa harvemmin mielitekojaan. En silti usko, että muutun pelkkää lisäainekyllästettyä leipää ja riistolihaa sokeana ostavaksi ihmisrobotiksi, kun kerran olen jo opetellut ajattelemaan, mitä hyötyä minusta ja kuluttamisestani voi olla maailmalle (tai miten mahdollisimman vähän haittaa). Miksi olisi "kätevämpää" (tuo itsekkyyden synonyymi) ostaa epäreiluja banaaneja 30 senttiä halvemmalla, kun vieressä on reilujakin? Jos tai kun näette minut kymmenen vuoden päästä katse tyhjänä ostamassa lapselleni marinoituja e-koodeja, joiden mukana tulee muovilelu, saa tulla piruilemaan periaatteiden myymisestä!

Herkut ovat oma lukunsa, onhan niille eri mahakin. Syömiseni jakautuu oikeaan ruokaan ja herkkuihin, ja tunnen epämääräistä pahaa oloa, jos joudun käytännön syistä syömään jotain, joka ei ole kumpaakaan -- siis epäterveellistä, muttei kuitenkaan erityisen hyvää ruokaa. Minulla on kahdesti viikossa herkkupäivä (+ 5 repsahduspäivää, sillä tykkään herkuista melko paljon), ja vaikka kyllä esimerkiksi suklaan ja muun sellaisen kohdallakin ilahdun kovasti, jos onnistun valitsemaan eettisesti ja muuten hyvin tuotetun tuotteen, en piinaa itseäni syyllisyydellä, vaikken onnistuisikaan. Herkut ovat herkkuja, niille on eri säännöt!

Lopuksi viime aikojen ruokarakkauteni: tätä, päälle oikeaa voita ja muussattua avokadoa. T hermostuu, jos yrittää puhua kanssani, kun syön tuollaista voileipää. Kykenen silloin ainoastaan selostamaan, miten paljon rakastan avokadoa.