perjantai 10. heinäkuuta 2009

Lihapostaus.

Olin äsken oikein hyvällä keskivartalotreeni- ja venyttelytunnilla skipattuani sitä edeltävän bodypumpin. Tämän viikon liikunta onkin ollut lähinnä tuskaista ja tylsää. Keskivartalojumpan aluksi ohjaaja varoitti meitä siitä, että jotkin liikkeet saattavat näyttää hassuilta, mutta ovat kuitenkin hyväksi syville vatsalihaksille. Hassulta näyttävät liikkeet paljastuivat yllättävän tanssillisiksi tasapainoharjoituksiksi käsipainon kanssa (onneksi otin kolmikiloisen enkä esimerkiksi neli-), joita tehdessäni tunsin olevani taas elementissäni. Onneksi olin vielä pukeutunut paitaan, joka luo illuusion vyötäröstä, enkä eilen käyttämääni toppiin, joka ei. Aloin muistella tanssiaikoja ja sitä tanssiaiheista blogitekstiä, jota olen suunnitellut puolisen vuotta. Pääsin pätemään tanssitaustallani kunnolla kaikenlaisissa jalannostoissa ja varpaillaseisonnoissa, ja sepä oli pitkästä aikaa kivaa.

Aloitin balettitunnit kömpelönä ja luisevana 10-vuotiaana kaverin vanhoissa puvussa (violetti) ja tossuissa (vaaleanpunaiset) ja ohuissa valkoisissa sukkahousuissa. Muistan, että ensimmäistä tuntia varten mukanani oli eväänä voileipäkeksejä ja kurkkua. (Ystävä, jonka perässä tunneille tulin, ilmoitti että "teillä on pahaa kurkkua".) Jatkoin tanssitunneilla käymistä, ja halusin keskittyä ainoastaan balettiin. Jouduin kuitenkin osallistumaan myös luovan tanssin, sittemmin modernin tanssin opetukseen, mitä pidin nöyryyttävänä. Kaikki muu paitsi klassinen baletti oli silmissäni rumaa ja outoa, ja rumana pidin itseänikin, kun pakotettuna tein kummallisia liikkeitä, jotka eivät perustuneet siihen, mihin olin tottunut.

Jatkoin tunneilla käymistä ja aloin vuosien mittaan ymmärtää jotain modernista tanssistakin. Olin melko hyvä omalla alallani, mutta monet tanssikavereista menivät ohitseni taitojen monipuolisuudessa. Vasta myöhemmin olen alkanut kehittää itseäni monipuoliseksi tanssijaksi. Paremmat putoilivat yksi kerrallaan pois, käytännössä siis joko lopettivat tanssin teini-iässä tai siirtyivät arvostetumpiin oppilaitoksiin. Minun koulussani ei tehty tähtiä, mutta opettaja oli hyvä ohjaamaan harrastuksekseen, ilokseen tanssivia.

Tanssin yhä, suoritin samaan aikaan ylioppilaskirjoitusten kanssa tietyn tutkinnon, jonka nimen olen jo unohtanut (tässä kohdassa on pakko päteä, että olin ainut, joka sai sekä päättötyökoreografiastaan että opinnoistaan parhaan mahdollisen arvosanan), ja koska en saanut lukion jälkeen opiskelupaikkaa, jäin vielä yksinäni loistelemaan opistolle yhdeksi vuodeksi nuorempien ryhmässä. En kuitenkaan koskaan saanut yhtään pääosaa opiston esityksissä, sillä nuoremmasta polvesta muutamat ponkaisivat ohitseni sitä juuri itsekään tajuamatta. (Vaikka isojen kevätesitysten hohto olikin vuosien mittaan himmennyt ja niiden puutteet olivat tulleet esiin, olisin silti saattanut löytää käyttöä pääroolille tai parille.)

Lopetin säännöllisen treenauksen, kun tulin yliopistoon harrastettuani balettia yhdeksän vuotta. Otaksuin, etteivät aika, raha ja nivelet riittäisi enempään. En enää aivan ole varma, oliko lopettaminen hyvä asia, mutta en kenties olisi tullut aloittaneeksi muuta liikuntaa, jos olisin jatkanut baletissa. Yliopistoliikunta on tarjonnut kaikenlaisia tunteja, joista olen kokeillut kymmeniä. Mikään ei ole vielä noussut baletin vertaiseksi, sillä kyllästyn nopeasti, mutta olen oppinut liikkumaan monipuolisesti ja tanssimaankin kaikenlaisia lajeja: salsaa, sambaa, bailatinoa, funkia, afroa, itämaista.

Tänä keväänä olen todella innostunut yliopistoliikunnasta, ja treenaan usein jopa viitenä päivänä viikossa vähintään tunnin kerrallaan. Bodypump on tarjonnut jotain aivan uutta, ohjattuja lihaskuntoharjoituksia, ja vihdoin olen alkanut saada voimaa ylävartaloonikin. Nykyään olen tarkka siitä, että harjoittelen monipuolisesti, eikä vain yhteen lajiin keskittyminen tulisi enää mieleenikään. Koetan saada joka viikolle lihaskuntoharjoittelua, aerobista liikuntaa ja venyttelyä, vaikka nyt kesällä tunteja on tarjolla niukasti. Lisäksi olen vaikuttunut siitä, että yliopistolla liikunnanohjaajat - vaikka eivät nähdäkseni ohjaakaan kylliksi yksittäisiä ihmisiä - tuntuvat olevan erittäin hyvin perillä uusimmista tutkimuksista eivätkä piinaa liikkujia vanhentuneilla väitteillä esimerkiksi venyttelystä. Täällä olen oppinut, että venyttely tehdään kylmillä lihaksilla, että lonkankoukistajajumitus on istumatyöläisen pahin ryhtiongelma, että pään venyttämisessä ei käytetä kättä ja että pumppaava liike on hyvin kireän lihaksen venytyksessä hyväksyttävä keino.

Alan päästä takaisin kolmen vuoden takaiseen kuntooni, vaikka esimerkiksi jalkaterien ja tasapainon jatkuva harjoittaminen on tietysti vähentynyt baletin mukana. Käsien balettimaiset liikkeet ovat kuitenkin ilmeisesti jääneet kehooni lopullisesti. Olen jopa vahvempi toisista lihasryhmistä ja yritän seuraavaksi kehittää kestävyyttäni, joka balettiaikoina ei ollut kummoinen: sarjojen välillä oli paljon taukoja, eikä syke pysynyt kauaa yllä. Olen aina vihannut lenkkeilyä, mutta teini-iässä pakotin itseni siihen kuitenkin. En muista juuri kehittyneeni. En lenkkeile vieläkään, koska tiedän hauskempiakin tapoja liikkua.

Olen tehnyt jonkinlaisen periaatepäätöksen siitä, etten varmasti mene minnekään aikuisbalettiin kuolemaan häpeästä ja huomaamaan, miten paljon olen taantunut. Joskus tekisi silti mieleni kokeilla, mutta balettia ei ole juuri tarjolla halvalla ja helposti.

Osaan ainakin kuvitella, miten paljon vieraat tanssivaikutteet näkyisivät baletissani: en uskaltaisi ojentaa polvia ollenkaan eikä lantio varmasti pysyisi huomaamattomasti paikallaan.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tätä oli tosi mielenkiintoista lukea! Vähän kuin Kuukausiliitteen Sielu & ruumis -palsta. (Alkoi tosin hengästyttää jo lukiessa liikuntaohjelmastasi -- "treenaan usein jopa viitenä päivänä viikossa vähintään tunnin kerrallaan", apua!) Ihmiset suhtautuvat ruumiisiinsa ja niiden mahdollisuuksiin niin eri tavoin.

Inana kirjoitti...

Se meinaa, että ilmoittaudun tunneille, ja sitten perun niitä... Mutta jouduin ostamaan uusia jumppavaatteita, koska yksi vaatekerta ei riitä viikoksi. Se oli minusta kivaa.

M kirjoitti...

Muistan TK ajan jolloin olit useampana iltana menossa balettiin. Omasta kunnosta voin sanoa et oon samassa rapakunnossa ku 3-4 vuotta sitten. No käsi voimat on vähän vahvistuneet, kiitos ruisleipäpeltien nostelun. Viimeseen kk en oo kauheesti tehny mitään töiden lisäks ( kerran viikossa jotain treenannu). Pitäs skarpata taas. Kiva et pääset kokeilee erilaisia lajeja ja tunteja. Täällä niistä vaan voi haaveilla. Odotan innolla näkeväni millaset muskelit sul on ku tavataan :-).

astarael kirjoitti...

Sisareni kanssa puhuimme juuri juhannuksena liikunnasta ja raskaudesta. Tämä urheiluhullu siskoni oli yllättynyt siitä, ettei saa käydä esim. salilla, koska tiettyjä lihaksia ei saa treenata raskauden aikana (se määriteltiin suorastaan vaaralliseksi). Minusta on kiva että liikut ja se on varmasti hyvästä (ainakin osa siitä ajatellen yleiskuntoa ja tulevaa), olitpa vähän tai paljon raskas, mutta lueskelepa asiasta tai kysäise joltain asiaatuntevalta noista liikesarjoista, ettei käy pahasti.

Inana kirjoitti...

Joo, eiköhän kaikki selvene jahka saan itseni raahattua jonnekin lääkärille. Tosin nyt sattuu olkapäähän sen verran, että luulen saavani aikaiseksi yhden ajanvarauksen nopeammin kuin pelkän raskauden takia.