Miksi pidän enemmän itsestään avautuvista hissinovista kuin niistä jotka voi työntää auki: minusta on kiva seistä hississä (tai sen ulkopuolella) kohtalokkaasti paikallani samalla hetkellä kun katseeni kohtaa täysin satunnaisten ihmisten katseet siellä toisella puolella - siinä on sellaista tiettyä hohtoa, näyttävässä paikallaan pysymisessä. Eilenkin kirjaston kellarista kokoelmakerroksesta tullessani seisoin kohtalokkaasti paikallani, hissin ovet aukenivat ja edessäni seisoi tolkuttoman pan- hyvännäköinen mies hurmaavine kulmakarvoineen.
Haluan korostaa, että jatkoin matkaani ilmeenkään värähtämättä.
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Onko hurmaamisen tuotos hurmetta?
Lähetä kommentti