lauantai 31. tammikuuta 2009

Sipsiä ja ladontaa

31. Minulla on tapana puuhailla kaikenlaisia luovahkoja käsiasioita (ruoanlaittoa, leivontaa, ompelemista, askartelua, sisustamista, kasvinhoitoa, valokuvaamista, kirjoittamista jnejne) osaamatta niitä juurikaan. Tällä viikolla esimerkiksi olen ommellut 2 mekkoa ja alushameen ja tuunannut yhden laukun ja yhden hameen. Jokaisesta voi löytää jotain nyrpisteltävää, jos sattuu olemaan käsityönopettaja tai sellaisen sukulainen, mutta olen aika ylpeä silti, koska minulla ei oikeastaan ollut varsinaisia kaavoja (vähänkö olis simppeliä jos sellaisia omistaisi) ja olen opiskellut käsitöitä opettajan johdolla (pätkittäin yhteensä) yhtä kauan kuin lukenut ranskaa, jota en osaa enää sitäkään. Itse asiassa muistutan melko paljon lasta tässä suhteessa: en ehkä ole missään asiassa kovin hyvä, mutta yritän kaikkea vaihtelevalla menestyksellä. Lapsille ei kukaan kuittaile työn jäljestä, vaan heitä täytyy ihailla varauksettomasti. Aikuisiin se ei aina päde. Joitakin asioita en kuitenkaan ole ihan heti tekemässä (maailma on opettanut): piirtämistä ja laulamista. Näyttelemään en myöskään ryhdy.

32. Käytin tässä juuri 10 minuuttia puhelimessa vain todetakseni, että kukaan ei jaksa tulla tappamaan noita alakerran *valitsemanne rasistinen ilmaus* jotka ovat juhlineet äänekkäästi koko päivän. Ja eilisen. Ja koko syksyn. Litteroi tässä sitten. (Myöskään sipsit eivät helpota kuuntelua. 0.2 ROUSK eiku 0.4.)

33. Olen juuri löytänyt parhaan leivän ikinä. Se on Ehon valmistamaa kauraleipää, sellaisia Reissumiehen näköisiä kiekkoja, joita myydään pienissä pusseissa ihan säädyllisellä, joskaan ei halvalla hinnallakin. Leipä on paitsi hyvän makuista myös terveellistä (täysjyväkauraa, vähäsuolaista, ei mitään turhia aineita) ja valmistettu Helsingissä. Maksettu mainos päättyy.

34. Rakastan kangaskasseja ja pyrin opettamaan T:nkin rakastamaan niitä. Kuljetan aina mukanani vihreää Pieni pyöreä -mainoskassia vuodelta 2005 tai 2006. Käytän sitä johonkin roudaamiseen melkein päivittäin. Eilen mieheni jätti tottelevaisesti muovikassin ottamatta pelikaupasta ("koska sä suuttuisit", omg mikä motivaatio), vaikka ei uskonutkaan omistavansa tarpeeksi isoa kangaskassia laatikolle. Metroasemalla tavatessamme kaivoin kassin hänen taskustaan ja sujautin lootan sinne. Näin ajatuksen vilahtavan hänen silmissään. Toivoa on.

35. Olen kahden viimeisimmän työni myötä hyvin tottunut kantamaan erilaisia kansioita oikealla käsivarrellani, jopa niin hyvin, että ratikkakuski tuli kerran häätämään minua feissarina ulos, vaikka en ollut sellainen. Niistä tulee turvallinen olo, kantamuksista. Jos joskus lähden ulos vailla laukkua tai reppua, tunnen oloni alastomaksi ja huolestuneeksi. Että jotain on nyt pielessä.

36. Minulla on aina nuha, ja aivan erityisesti ollessani flunssassa kuten nyt koko viikon. Torstaina minulla oli mukana yhdeksän nenäliinaa (kankaisia ja aika pieniä), ja jo kahdeltatoista jouduin pesemään niitä. (Vähänkö muuten katsottiin yliopiston vessassa naista, joka föönaa käsienkuivaimella nenäliinoja.) Nenähuuhtelukannu on valaissut elämääni jo toissa syksystä. Ihana <3

2 kommenttia:

Ronja kirjoitti...

Sanot aika usein "vähänkö muuten".

Mieleni tekisi hankkia nenähuuhtelukannu, mutta pelkään, hukkuisin siihen.

Inana kirjoitti...

Tiedän, minusta niin on kiva sanoa. (Virnistävä hymiö.)

Ei siihen huku, voi hengittää suun kautta. Paitsi jos on väärässä asennossa tai vesi ei muuten kulje, silloin se tulee nieluun. Mutta sitä vartenhan on suu, sillä kaotaan.