perjantai 26. syyskuuta 2008

Teille ylpeilisin mustelmillani

Käsissäni ei olekaan mustelmia. Olen kerran saanut sellaisen kämmeneen, afromusiikkikurssilla (saatoin todella käyttää liikaa voimaa taputuksissa). Eilen olin afrotanssitunnilla, teatterissa (Othello: 3 tuntia ja 15 minuuttia, jota aikaa olisin lyhentänyt ainoastaan Jukka-Pekka Palon lantionliikkeiden verran eräässä kohtauksessa) ja SMG:n keikalla Vanhalla kuuroutumassa (ei ollut taskuja, joten sijoitin narikkalapun rintaliiveihini kuten tavallista. Luulin että narikkamies olisi nähnyt sellaista ennenkin, mutta hän oli ilmeisen kokematon siinä työssä), eikä mitään näy. (Olenko ainut joka pitää mustelmista? Kun on sellaisia, näyttää niin kuin olisi tehnyt jotain, josta kannattaa kertoa ja kirjoittaa. Miksi sitä sanottiinkaan? Niin, elänyt. Esim. polvessani oleva mustelma kertoo kunniakkaasta aamusta, jona löin koipeni yhteen niistä tangoista, joita busseihin on sijoitettu asianmukaista kipuaistimusta varten. Pidätin hienostuneesti irvistyksen ja saamarin.)

Minulla oli tätä aloittaessani jokin ajatus tai useita, mutta ei ole enää. Kirjoittamiseni aikana sänkyyni on ilmestynyt uusin Nemi. Täällä oli ilmeisesti äsken myös joku ihminen, mutta ei näy enää sitäkään.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ha, otit neuvostani vaarin ja listauduit blogilistalle (onko tässä tautologiaa?)! Jee! Meni tilaukseen.

Ronja kirjoitti...

Nemi on parasta saameksi luettuna. Franzenian saamen salissa on hyllyillä vanhoja Min áigi -sanomalehtiä, joissa on toisinaan saamenkielisiä Nemi-strippejä. Sarjakuvahan on norjalainen, niin kuin on Min áigikin. Min áigi on vissiin nyttemmin yhdistynyt toisen, Áššu-nimisen, saamenkielisen lehden kanssa ja on uudelta nimeltään Ávvir. Ávvirin paperinumeroita en ole vielä päässyt lukemaan; toivottavasti sekin julkaisee saamenkielistä Nemiä.

Sushi kirjoitti...

Luin otsikon ensin "Teille ylpeilisin muistelmillani" :) lol

Inana kirjoitti...

(Kuulen taas pätemisen äänen.)

Otin myös vaarin siitä neuvosta että kannattaa avata kaikki blogit (siis ne jotka eivät listalla tällä hetkellä ole) yhtä aikaa välilehtiin. Hyvä idea, ainakin jos tietokoneeni ei olisi niin hidas. Äsken tuntui että olisin avannut kaikki erikseen nopeammin.

Lol.